12.10.2017

Ärsyttää Perthissä - Top 5

Vasta eilen kirjoitin sydämestä helähtävän oodin Australian työelämälle, jo tänään onkin sitten vuorossa, mikä (Länsi-)Aussilassa ärsyttää. Kylmät, huonosti eristetyt talot, henkilötunnuksen puute ja siitä seuraava todistelurumba, sekä kilpikonnaakin hitaampi netti ärsyttävät jokaista Australiaan saapuvaa suomalaista kuulemani mukaan, joten ne jätän voivottelematta. Listaltani löytyy seuraavaa, ei paremmuus- tai pahemmuusjärjestyksessä:

1 Korvia rääkkäävä musiikki

En tiedä, onko wesseillä kuulossa vikaa kollektiivisesti, vai missä mennään. Kahvilat ja pubit huudattavat yleisesti musiikkia sellaisella volyymillä, että jos olisi tekohampaat, ne tippuisivat suusta. Itseni mummoksi tuntien usein pyydän tarjoilijaa vääntämään ämyreitä pienemmälle: 95% kerroista se tehdään, mutta on sellainenkin vastaus koettu, että jos ei musa miellytä, mene muualle. Ilmeisesti baariolosuhteissa musiikilla on se tarkoitus, että jos ei kuule jutella, tulee vahingossa juotua nopeammin ja enemmän, koska muutakaan tekemistä ei ole. Yritän aina itse hakeutua paikkaan, jossa tiedän, että tärykalvot ovat ehjät vielä keskiyölläkin. Näitä paikkoja ei kuitenkaan montaa ole ja olen useammin kuin kerran kääntynyt sekä kahvilan että juottolan ovelta suorin vartaloin siksi, että en pysty menemään mökään sisään. 

Mainittakoon lieventävänä tai ehkäpä paradoksaalisena asianhaarana, että tykkään katumusiikista ja Perthin keskustassa on mielestäni mukavasti vipinää, kun pääostoskatu Murray Street Mall´in varrella soittaa kahdenkymmenen metrin välein joku jotakin: kuka viulua, kuka sähkökitaraa, kuka cd-soitinta tai suutaan. Poliisitkin joskus tarvitaan tilanteisiin puuttumaan. 

2 Takapajuisuus nettiasioissa

Olen itsekin menneen maailman luddiitti sikäli, että hankin älypuhelimen vasta pari vuotta sitten. En kuitenkaan voi ymmärtää, miksei jokaisella itseään kunnioittavalla firmalla ole nettisivuja. Mistä se on tarkoitus löytää, jos ei netistä? Ei meillä ole puhelinluetteloa ollut vuosiin enkä sellaista halua vain siksi, että joku käpyaivo ei saa nettisivuja tehtyä bloggerilla tai tilattua naapurin koodariteiniltä? Nykyään sentään useimmilla firmoilla on edes facebook-sivu, jos ei muuta, mutta kyllä niitäkin yrityksiä vielä kohtaa, jotka ilmeisesti luottavat mainonnassa pelkkään puskaradioon. Tämä ongelma ei tosin ole Australian-laajuinen, vaan näyttää keskittyneen tänne Wait a While – WA:han. 

Toisaalta, silloin kun tarvitsisin puhelinnumeron, sitä ei niiltä nettisivuilta meinaa löytyä kirveelläkään. Järjestän töissä kansainvälistä konferenssia ja tarvitsin mm. majoitustarjouksia hotelleilta. En todellakaan ala rekisteröityä jokaisen nettivaraussysteemin käyttäjäksi vain nähdäkseni hintatiedot, kun saman asian voisi kysyä – ja itse asiassa täytyy kysyä työpaikan tarjouspyyntösysteemin mukaan – sähköpostitse kerralla monelta eri firmalta. 

3 Huumeongelma

Tämä ei onneksi arjessani näy muuten kuin erittäin satunnaisena taka-alalla häilyvänä turvallisuusuhkana. Asuntomurrot ovat Perthissä ikävä kyllä arkipäivää ja esimerkiksi meidän kerrostalomme autohalliin ja varastokoppeihin on murtauduttu kolme kertaa kolmen vuoden sisällä, viimeksi tänään. Meiltä ei ole aiemmin onnistuttu viemään mitään, mutta nyt varastostamme lähti kävelemään kaksi maastopyörää, kumpikin E:n. Oma maastopyöräni oli jätetty, koska siitä on takakumi puhki. Juuri viime viikonloppuna manailin huonoa onneani; nyt lättänä kumi olikin oletettavasti pelastava tekijä. Siinä meni puolitoistatonnia rahaa emmekä pöljät olleet tietenkään vakuuttaneet pyöriä. 

Varastokopin ovi on tukevaa rautaa, mutta lukko oli väännetty ilmeisesti sorkkaraudalla auki. Jostain ihmeen syystä autoja tai autoista ei ole varastettu, vaikka autohalliin on tunkeuduttu. Ehkä tekijät ajattelevat, että pyöriä on vaikeampi jäljittää eikä poliisi panosta niihin samaa määrää resursseja kuin autovarkauksiin. Kun ilmoitin varkauden poliisille, vastaus oli, että tutkitaan juu, mutta parempi onni saattaa olla mainostamalla facebookissa pyörien kuvia löytöpalkkiota luvaten.  

Pyörien menetys ei harmita tai järkytä juuri ollenkaan sen jälkeen kun kuulin, mitä kaveripariskunnalle oli käynyt. Heille murtauduttiin yöllä kotiin heittämällä tiili terassin ovesta läpi. Kuultuaan ryskettä he linnoittautuivat makuuhuoneeseen ja soittivat poliisille, joka kiisi pillit ulvoen paikalle. Viiden minuutin murtokeikan seurauksena oli ikkuna säpäleinä ja kummankin lompakot tipotiessään. Murtomiehet täällä saattavat olla a) löymäasein varustautuneita ja b) huumepäissään, joten mitään ”lähtekää ****uun kodistani” teräsmieheilyä ei kannata harrastaa, vaan soittaa heti poliisit. 

4 Pitkät etäisyydet

Kerään parhaillaan lahjoituksia Suomi100-juhlien arpajaisvoitoiksi ja on muuten oma hommansa käydä jokaisen lahjoittajan luota hakemassa tavaraa. Moni onneksi on tuonut sitä minullekin päin, mutta on pelkästään kohtuullista, että lahjoittajien ei tarvitse vielä tavaran antamisen päälle lähteä autoilemaankin. Pelkästään Perthin metropolialueen sisällä ajeluun saattaa mennä satakin kilometriä menopaluureissulla, tosin ihan noin pitkiä koukkauksia ei ole vielä tarvittu. Suomi-koululle / kirkolle on meiltä matkaa n. 20km ja se on vielä lyhyt huikonen verrattuna siihen, mitä monet muut ajavat. Matkan pituus ei sinällään haittaa, mutta julkisliikenteen puuttuminen kyllä. Sijainti vaikeuttaa varainkeruuta, koska tapahtumiimme ei tahdo päästä ilman autoa. Toisaalta, juuri mikään muukaan sijainti ei asiaa auttaisi, koska aina on jostainpäin Perthiä vaikea tulla tai pitkä matka. Terveisiä amerikanmallia ihailevalta kaavoitussuunnittelulta vuodelta 1957 (true story). 

Perthistä on pitkä matka kaikkialle, eli esim. lähimpään isoon kaupunkiin Adelaideen ajaa 26 tuntia yhtä soittoa. Itärannikolle Melbournen ja Sydneyn tuntumaan saa sytkyttää nelisen päivää muutamalla torkkutauolla. Suomeen siirrettynä tämä tarkoittaisi jotakuinkin, että Suomen ainoa kaupunki olisi Helsinki ja muussa maassa ei olisi yhtään taajamaa, jonka koko on yli 30 000 asukasta. Lähin seuraava kaupunki olisi Praha; Helsingin ja Prahan välillä taas ei mitään muuta kuin kenguruita, puskaa, hiekkaa ja muutama kyläpahanen. Perth, Perth, the end of Earth, eli Perth, maailman laita ja loppu, kuten joku runoilija joskus sanoi.

5 Se, ettei ole aikaa nauttia kaikista Perthin mahtavuuksista

En yli kuuden vuoden jälkeenkään ole täysin sisäistänyt ajatusta, etten ole jonkinlaisella ikuisesti jatkuvalla working holidaylla, jonka päätarkoitus on lomailla ja nauttia Australian eksotiikasta sen sijaan, että täällä rakentaa arkeaan kuin kuka tahansa missä tahansa. Vaikka työelämässä on monia etuja, pää-miinuspuoli tietenkin on ajan puute. Kun töissä nakuttaa kahdeksan tuntia päivästä, jää muulle elämälle vain vaivaiset kahdeksan tuntia, kun nukkuakin pitää. 

Perthin mahtava kevätsää, puistot, rannat, kahvilat, luontopolut ja muut mukavuudet seilaavat sivu suun joka päivä, kun olen parkkeerattuna tietokoneen ääreen. Tämä ongelma ei tietenkään vaivaa vain Perthissä, vaan kautta maailman, kaikkia kokopäivätyötä tekeviä. Juuri tänään pohdiskelin, että ilmeisesti kombo rahaa+aikaa+mielekästä tekemistä voi onnistua vain kahden osalta kerrallaan, eli yksi aina uupuu. No, onhan sekin jo riittävästi, joten valitus loppuu tähän!

Tässä Perthin eräs legenda, robotanssia "tanssiva" (nytkähtelevä) katuesiintyjä. 

11.10.2017

Top 5 Australian "työetua"

Tällä kertaa asiaa Australian työelämästä, tarkemmin sanoen julkissektorilta. Vaikka aihe äkkiseltään kuulostaa kuivakalta, on siitä mielestäni kiinnostavaa sanottavaa. Australian työelämä ja ilmapiiri ovat vahvat syyt, miksi itse tänne asetuin ja kannustan muitakin samaan. Vaikkeivät kaikki nämä virallisia työetuja olekaan, tällaisia erittäin positiivisia puolia löytyy:

1 Lomamyönteisyys

Aussit eivät käytännössä koskaan, toistan, koskaan, arvostele muita siitä, että nämä pitävät paljon tai pitkiä lomia. Päinvastoin. Lomailu on elämän suola ja sokeri, ja matkustelu sitten se piste iin päälle.

Toki töissä voi satunnaisesti tulla kiire tai raskaampi hetki, jos kollegoita on lomalla, mutta yleisesti ottaen kaikki osaavat kantaa kortensa kekoon eli tarjoavat saman mahdollisuuden takaisinpäin. WA:n osavaltion virkailijat joutuvat nykyään ottamaan joululomaa aatosta uuteenvuoteen, mikä ei itseäni kyllä haittaa. Jos lomaa ei ole kertynyt/jäljellä, vaaditut kolme päivää voi tehdä sisään ylitöinä tai ottaa palkattomana. Tuleepahan rentouduttua joulun yli. Tämä ei tosin koske terveys-, eikä palo- ja pelastusalaa, luonnollisestikaan.

Konsulttina työskentelevä kaverini on ihmetellyt, miten etenkin konsultti- ja freelancer-maailmassa liikutaan ”parvina” ja lomaillaan usein. Toisin sanoen yhden urakoitsijan mukana saattaa seurata muitakin uuteen projektiin, koska ihmisillä on vakiintuneet verkostot, joissa tykätään työskennellä. Toisaalta nämä ”parvet” saattavat häipyä lomalle tai uuteen projektiin yhtä aikaa. Työelämässä arvoa annetaan sille, että työ ei ole koko elämä ja pomo ei johda pelolla vaan porkkanoilla, kuten juuri joustavilla lomakäytännöillä. Aussilassa ei ole erillisiä kesä- ja talvilomakausia, vaan lomia pidetään silloin kun itselle sopii, jos pomo suostuu.

2 Virkailijavaihto

En tiedä, miten termin suomentaisin, olkoon virkailijavaihto (secondment). Yleinen tapa julkissektorilla hankkia lisäkokemusta, vaihtelua, uusia verkostoja tai uusia pätevyyksiä. Tapahtuu niin, että virastosta A mennään töihin virastoon B määräaikaisesti, mutta alkuperäistä työsuhdetta ei katkaista, se vain siirretään tai ”lainataan”.

Secondment voi käynnistyä epävirallista reittiä, eli esim. joku tuttu toisessa virastossa vinkkaa piilotyöpaikasta, tai se hankitaan avoimen haun kautta, eli hakemalla ja saamalla avoinna oleva määräaikainen työ. Virkailijavaihdossa on se etu, että vakituista työsuhdetta ei tarvitse purkaa ottaakseen vastaan määräaikaisuuden muualla. Tämä lisää työntekijöiden liikkuvuutta ja myös jaksamista, koska vaihtoehtoja uralle on paljon enemmän ja mitään ylärajaa secondmentien määrälle ei ole – riippuu täysin pomon myöntyväisyydestä.

Itse neuvottelen parhaillaan puolen vuoden pätkää kaupunkisuunnitteluosastolle eli sen uran pariin, josta Suomessa lähdin. Minut on jo tehtävään valittu, nyt pitää saada vakipomo hyväksymään suunnitelma. Omassa tapauksessani secondment on lähinnä omaksi hyödykseni, eli tekisin pätkän saadakseni väikkärin pakettiin. Virkavaihdon idea yleisemmin on hyödyttää kaikkia osapuolia eli virastoja A ja B sekä työntekijää – työntekijä voi esim. osallistua johonkin tärkeään projektiin, josta saa lisäkannuksia vakityön hoitoon. Koska väikkärini viimeistelystä ei ole suoraa hyötyä nykyiselle työnantajalle, päätös vielä roikkuu, eli saanen tietää parin viikon sisällä, onnistuuko vai ei. Uskoisin tosin, ettei pomolla ole mitään hinkua torpatakaan aktiivisuuttani.

3 Pitkän palveluksen vapaa

Tästä olen kertonut ennenkin enkä malta taas olla kertomatta. Long service leavea saa WA:n julkissektorilla 7 vuoden palveluksen jälkeen, tai joissain laitoksissa (esim. yliopistot) 10 vuoden. Se on kolmen kuukauden vapaa täydellä palkalla tai puolen vuoden vapaa puolella palkalla. Omani raksuttaa kalenterissa alkamaan maaliskuussa 2019, mutta kuka näitä laskee :)
LSL on todella hyvä ponnin ja kannustin julkissektorilla pysymiseen. Itse arvostan julkissektoria muutenkin, koska mielestäni sivistysyhteiskunta ei voi toimia pelkin privaatein markkinavoimin, mutta kyllähän byrokraattisuus ja jäykkyys joskus myös ärsyttää. Kun kiikarissa siintää puolen vuoden rattoisa vapaa, jaksaa kurjempiakin päiviä.

Muita lomanpidennysvaihtoehtoja ovat esimerkiksi purchase leave eli palkan vaihtaminen vapaapäiviksi - WA:n julkissektorilla voi saada jopa 10 ekstraviikkoa lomaa, jos ottaa palkanalennuksen; sekä deferred leave eli lykätty loma: jos nostat neljä vuotta 80%:sta palkkaa, saat pitää viidennen vuoden kokonaan vapaata samalla 80% palkalla. Suomi, ota mallia!

4 Vapaaehtoistyö ja hyväntekeväisyys

Täällä on mielestäni todella yleistä, että ihmiset osallistuvat järjestötyöhön ja/tai hyväntekeväisyyteen monilla eri tavoilla. Työpaikoilla usein on läpi vuoden jatkuva varainkeruukampanja eli säästöpossu taukotilassa, johon voi laittaa pikkuhilut etenkin Free Dress Friday´na eli Asu Vapaa – Perjantaina. Free Dress Friday tarkoittaa, ettei töihin ole pakko tulla virallisissa vermeissä, vaan kelpaa jokin rennompikin, siisti asu. En ole koskaan ollut univormullisessa paikassa töissä, mutta toimistoissa yleisesti on miehillä puvut, naisilla jakkupuku, kotelomekko tms. Keräysten vuosituotto annetaan joko yhdelle tietylle järjestölle, tai joka keräyskerralla erille.

Sen lisäksi, että rahaa kerätään, ihmiset myös tekevät vapaaehtoistyötä. Nykyinen pomoni johtaa hyväntekeväisyysjärjestöä oman työnsä ohessa, itse koordinoin Suomi-koulua sen puheenjohtajana, ja moni kollega ja kaveri osallistuu kuka mihinkin toimintaan eläinsuojelusta lasten harrastusvalmennukseen tai sairauksien ehkäisyyn/parantamiseen. Australiassa on mielestäni melko onnistuneesti tasapainotettu, mitä yksilöiden ajatellaan itse hoitavan ja mitä valtio kustantaa (tosin päivähoito ja korkeakoulutus ovat liiaksi vanhempien vastuulla mielestäni). Arvelen, että tästä johtuen monilla on rahaa, inspiraatiota ja aikaa osallistua yhteisölliseen toimintaan sen sijaan, että ajatellaan valtion hoitavan. Kolmas sektori on myös iso ja näkyvä toimija monilla aloilla, päällimmäisinä terveys- ja mielenterveysasiat sekä erilaiset etujärjestöt (luonto, ilmasto, vammaisasiat, lapset ja nuoret, eläimet jne).

Vapaaehtoistyön etu on päällimmäiseksi se, että sellaiset asiat tulevat hoidetuiksi, joita kukaan ei yksin jaksaisi hoitaa tai joka ei tuota voittoa (kuten nyt vaikka suomenkielen opetus ulkomailla). Toinen ehdoton etu on yhteisöllisyyden tunne ja se, miten se myös laajentaa omaa identiteettiä. Kun aussit juttelevat, he eivät juurikaan puhu työstä. Sen sijaan harrastuksista, perheistä, lomista, remonteista, vapaaehtoistyöstä jne. puolestaan riittää asiaa. Harva on täällä ”pelkkä” ammattinimike, vaan persoonassa ja kiinnostusrepertuaarissa on paljon muutakin.

5 Vapaa-aika ja tasapaino

Harrastuksista ja vapaa-ajasta puheenollen. Aussit mielestäni osaavat ottaa hienosti ilon irti elämästä. Liekö osittain auringon kannustamaa, osittain paremman tulotason syytä, mutta on esim. kohtuullisen normaalia kuulla, että joku lähes eläkeikäinen työkaveri on lähdössä kuukauden risteilylle Tyynellemerelle tai Välimerelle. Sinne yleensä mennään perheen kanssa, tai jonkun hyvän ystävän kanssa. Suomessa kaikilla tuntuu olevan niin kiire ja rahasta tiukkaa, että mitään kuukauden kansituolilekotteluja voi kokea enintään päiväunissa. Jos rahat eivät riitä kuukauteen, niin monilla on oma vene, jolla voi lähteä ravustamaan merelle tai muuten vain kruisailemaan Swan Riverille tai Intian Valtamerelle. Tosin ilman venettäkin voi elää rantaelämää, koska Perthistä löytyy tusina upeaa rantaa bussi- tai lähijunamatkan päästä keskustasta, ja niillä on aina tilaa.

Eräs entinen työkaverini, ammatiltaan rautatieinsinööri mutta vapaa-ajan alter egoltaan rokkitähti, ikää 50+, lähti juuri country-musiikki-bändinsä kanssa Australian-kiertueelle. Luonnollisesti hän sai siihen tarvittavan loman, koska pomoa kiinnostaa enemmän alaisen hyvinvointi kuin jokin kikyttely.

Loppukaneetiksi ankeutus, että ehkä elän jonkinsortin kuplassa ja myös kurjaa ja hajottavaa voi työelämässä olla Australiassakin. Itselleni on sattunut vuosisadan mäihä, kun olen löytänyt pääsääntöisesti hyviä paikkoja ja hyviä tyyppejä työympyröissä. Epäilen kuitenkin, etten aivan ainoa ole, perustuen siihen, mitä muilta kuulee sekä Perhtissä että ympäri Australiaa. Eli jos minkäänlainen viisumi lohkeaa alle ja yhtään polttelee, tänne vain siipiä kokeilemaan!

Miksi raataa töissä, jos voi hengailla rannalla? Kuva (c) Rottnest Express.

6.10.2017

Suomalaiseen makuun

Blogissani ei ole lainkaan mainoksia, koska haluan pitää tämän mukavana ajanviettopaikkana sen sijaan, että ruudulle lävähtää milloin mitäkin vilkkumaan ja tuputtamaan. Nyt kuitenkin sattui vastaan sen verran hyvää palvelua, että halusin nostaa aihetta esille ja hieman mainostaa muillekin ulkosuomalaisille arvatenkin tarpeellista ja tervetullutta firmaa: Taste of Finland.

Taste of Finland astuu kuvioihin silloin, kun olisi kiva saada Suomesta ruokatervehdys, mutta ei taas kehtaa pyytää äitiä lähettämään tai ei ole sellaista sukulaista tai kaveria, jolle pyyntöjä laittaa. TOF toimii sikäli eri tavalla kuin perinteinen nettikauppa, että nettisivulta ei valita tuotteita yksi kerrallaan, vaan tarjolla on kolme valmiiksi pakattua vaihtoehtoa erilaisin valikoimin: Rabbit, Jänis; Fox, Kettu; tai Bear, Karhu. Jänöjussi on paketeista pienin, vaikka on siihenkin saatu monta herkkua mahtumaan, ja Mesikämmen luonnollisesti suurin.

Järjestän parhaillaan Suomi-koulun edustajana Suomi100-juhlia Perthissä ja järjestelyjen olennainen osa on arpajaispalkintojen metsästys. Täältä Perthistä ei harmi kyllä ole löytynyt kovinkaan montaa yritystä, jotka olisivat innostuneet palkintoja lahjoittamaan, ja lahjoitukset ovat tähän mennessä tulleet yksityishenkilöiltä sekä parilta pienemmältä uudelta yritykseltä, siitä kiitokset heille. Sen sijaan Taste of Finland ottautui kiitettävisti mukaan ideaani lähettää arpajaisten pääpalkinnoksi tuotepaketti.

Kun otin heihin yhteyttä, firma ei edes toimittanut tuotteita Australiaan - vielä -, koska postikulut ja mahdolliset tulliongelmat mustikkajauheen ym. kanssa aiheuttivat epäilyksiä kannattavuudesta. Tästä TOF ei kuitenkaan lannistunut, vaan uskaltautui lähettämään testipaketin. Rabbit rohkeasti suden suuhun: tulee perille tai ei, pian nähdään. Ja perillehän se tuli 2 viikossa eli erittäin ripeästi planeetan toiselle puolen.

Lähetys saapui ehjänä eikä sitä oltu edes tullissa aukaistu; tehdaspakatut ruokatarpeet mustikkajauhetta myöten pääsivät päämääräänsä ongelmitta. Domino-paketin kulma oli ottanut hieman osumaa jossain kohti rahtimatkaa, mutta muuten kaikki tuotteet olivat priimakunnossa. Sitä paitsi tänne saakka mitään tilaava tai vastaanottava kyllä osaa varautua siihen, että kuljetus jättää jälkiään.

Rabbit-paketissa on yhdeksän tuotetta ja sisältö on mielestäni kiva valikoima aina ajankohtaisia klassikkotuotteita. Pakettia kuvataankin sanoin:

Se on ensiapu pahimpaan koti-ikävään ja esittely parhaista suomalaisista herkuista. Rabbitin sisällössä painottuvat tunnetuimmat suomalaiset makeiset, kuten suklaa, salmiakki ja laku. 
Rabbit-paketin sisältö.
Hinta on 25€ + postikulut, eli etenkin Eurooppaan tilattuna hyvä diili. Hintaa yksittäiselle tuotteelle tulee 2,78€, mikä ei ole lainkaan paha, kun vertaa mitä Perthissä joutuu maksamaan esim. salmiakista. Kuvassa alla tämänpäiväinen hankintani, pari salmiakkipussia karkkikaupasta hintaan 6€/150g. Auts. Australiaan toimitus on vasta alkamassa, mutta sain viestin, että kuljetussopimus tänne saakka on tehtynä: nettimyynti Down Underinkin asukkaille avautunee pian ja postikulujen mainostetaan olevan kohtuulliset.

Hintaa pikkupussukalla vain 9 dollaria. 

Fox- ja Bear-paketeista ei ole vielä henkilökohtaista kokemusta, mutta niidenkin valikoima näyttää kuvien perusteella antoisalta. Bear-paketin sisältö houkuttelee itseäni enemmän kuin Fox, koska siinä tulee lempikarkkejani Turkinpippureita, joita Perthin Ikea ei enää myy. Samaten Vanhat Autot on aina osunut hyvin karkkimakuuni!

Bear-paketin sisältö.

Lisäplussaa yritys saa selkeistä nettisivuista, raikkaasta ilmeestä ja helposta nettikaupasta.


Tuotekehitysideana mainitsisin, että Vaasan hapankorppuja saa Australiassa mistä tahansa IGAsta (Alepaa vastaava lähikauppa), eli aussisuomalaiset saattaisivat intoutua enemmän vaikkapa ruissipseistä? Samaten henkkoht ostan paikallisia luomukaurahiutaleita, eli Beariin sisältyvää Elovenaa en välttämättä tarvitse. Arvelen kuitenkin, että pakettien kokoonpano elää suosion ja yleisön pyyntöjen mukaan. Taste of Finland on uusi yritys ja oman kokemukseni mukaan vuorovaikutteinen ja asiakkaan mielipiteistä kiinnostunut firma, jota on helppo lähestyä.

Nähtäväksi jää, toimiiko TOFin konsepti eli valmiiksi valittu tuotepaketti, kun ruotsalaiset kilpailijat tarjoavat itse valittavilla (ruotsalaisilla) tuotteilla täytettyä pakettia. Jos kuitenkin klassiset suomalaiset tuotteet kiinnostavat ja tykkäät saada "yllätysmäisiä" paketteja kuin perheenjäseneltä ikään, Taste of Finland on sinun kauppasi.
Suomi100-juhlien arpaonnekas tulee voittamaan Rabbit-paketin Finlaysonin kassissa. Kelpaisi itsellenikin!

26.9.2017

Hollywoodin porteilla ja sieltä pois

Kerroin aiemmin, että osallistuin kirjoittamallani romaanilla amerikkalaiseen kykyjenetsintä-kustannussopimuskilpailuun. Kilpailu on nimeltään Launch Pad Tracking Board ja kilpailusivuni on täälläKisassa haettiin uusia nimiä, joiden romaaniluonnoksista voisi saada parhaassa tapauksessa elokuvan tai tv-sarjan. En itse asiassa kisaan ilmoittautuessani ihan tajunnut, että tuomarit ovat tv- ja elokuvamaailmasta pääasiassa ja kirjan kustantaminen on sivuseikka, kun taas ”silver screen” eli elokuvasovitus se pääasia. 

Kisa ei ehkä ollut paras väyläni yrittää kirjamarkkinoille. Oma genreni on mysteeriseikkailu/draama, päähenkilöt arkeologitiimi + sukeltaja ja tapahtumapaikka Suomi, kun muut toiveikkaat olivat lähteneet perinteisemmällä tv-sisällöllä ja romantiikalla kisaan, teemoinaan mm. prätkäkostajia Arizonan autiomaassa, kirjallisuudenopiskelijan ja opettajan välinen masokistinen rakkaustarina (50 Shades of Grey ei tule lainkaan mieleen), sekä tietenkin amerikkalaiseen pikkukaupunkiin sijoittuva tarina, jossa henkilöitä katoaa selittämättömästi ja poliisit tutkivat, onko syynä murha, musta magia vai mikä. 

Kisan ensimmäinen vaihe on nyt päättynyt ja en tällä kertaa päässyt voittoputkeen saakka. Vielä on jäljellä ns. Jokerikortti, eli myös ”hävinneiden” joukosta tullaan valitsemaan yksi kustannussopimuksen saava: aivan tyhjiin ei tämä reissu vielä valunut. Ei se tosin ruppanaksi puhkaistuksi ilmapalloksi päätynyt muutenkaan, koska nyt voin käyttää TOP 50-sijoitustani kisassa löytääkseni kustantajan oma-aloitteisesti, ja lisäksi sain melko kattavaa, rakentavaa kritiikkiä, jota voin käyttää tekstin parantamiseen. 

Kas tällaista kynäilivät Hollywoodin edustajat suomitytön tarinasta:

” MUINAINEN JUMALA (THE OLD GOD) on kunnianhimoinen ja omaperäinen mysteeridraama, joka keskittyy vedenalaiseen arkeologiaan. Ryhmä löytää järvestä esineen, joka on mahdollisesti jonkinlainen muinainen toteemi tai taikakalu. Romaani tutkii elämän ja olemassaolon tarkoitusta, ihmisen paikkaa maailmassa sekä jumalten/yliluonnollisen roolia, käyttäen välineenään tuttua ”kadonneen henkilön etsintä”- juonikaarta. 

Romaanin ideat ovat laajakatseisia ja kiinnostavia, mutta rytmi ja toteutus laahaa ja tiivistelmän perusteella tarinassa on epäuskottavia käänteitä, joita tv-katsojien olisi vaikea niellä. Kirjailija ei tarjoa riittävän syvää taustatarinaa päähenkilö Benille – ei ole selvää, miksi hänen toimistaan seuraa niin kauaskantoinen tragedia kuin nyt tapahtuu. Tiivistelmän perusteella Annan rooli ei ole riittävän vahva – hän voisi olla muistamisen arvoinen sankaritar, mutta hän näyttää katoavan tarinasta liikaa loppua kohden. 

Romaani alkaa hyvin ja rytmi vetää mukaansa, mutta tarina uppoaa liiaksi raskassoutuiseen pohdiskeluun, jossa hallusinaatiot ja mahdolliset yliluonnolliset tapahtumat tekevät pääjuonen hankalaksi seurata sen sijaan, että tukisivat sitä. Tv-versiota ajatellen eristynyt ja ei-erityisen-puoleensavetävä Suomen korpiseutu ei ole kiinnostava tapahtumapaikka. Seutu sopii romaaniin ja kirjailija kuvaa maisemia hyvin, mutta seutu ei tarjoa riittävästi dynaamisia tapahtumia ollakseen vetovoimainen tv:ssä. Ideaalisesti tv-sarja sijoittuu seudulle, joka tarjoaa loputtomasti mahdollisuuksia vaihteleviin tapahtumiin ja jopa pikkupaikoissa pitäisi voida tapahtua vaikka mitä (vrt Twin Peaks tai Under the Dome). 

Tässä romaanissa keskeiset teemat ovat henkisyys, elämän tarkoituksen pohtiminen ja vain satunnaiset konfliktit henkilöiden välillä, mistä on vaikea rakentaa visuaalisesti jatkuvasti kasvavaa tarinaa. Elokuvaa ajatellen romaanista puuttuu pakottava eteenpäin ajava voima kuten hätä tai kiire, teema, johon näyttelijät ja ohjaajat yleensä tukeutuvat. Vaikka Benin kyvyt sukeltajana ovat ainutlaatuiset, hänestä henkilönä puuttuu sellainen karisma, jota elokuvasankarilta odottaa. Myös hentoinen* Anna jää henkilönä etäiseksi eikä riitä koukuttamaan katsojaa. Keskeiset tapahtumat sijoittuvat veden alle, mikä vaikeuttaa budjetin laatimista kalleudellaan. Romaanimuodossa visuaalinen maailma ja vedenalaisuus voivat olla kiehtovia ja kirjailija tekee hyvää työtä niiden kuvauksessa, mutta tätä maailmaa on vaikea saattaa valkokankaalle samalla intensiteetillä. 

Kaikenkaikkiaan romaanissa on kiehtovasti kirjoitettuja osia ja todella ainutlaatuisia konsepteja tutkittavaksi, tarinassa on rikas teemallinen sävy ja mukana on ketään loukkaamaton hengellinen/spirituaalinen pohjavire. Elokuvasankareiksi sopivien henkilöhahmojen puute ja tapahtumapaikka kuitenkin asettavat rajoitteita tarinan sovittamiseksi tv- tai  elokuvamuotoon. Kirjailija voisi harkita tapahtumien siirtoa jonnekin tavanomaisempiin maisemiin, tai rakentaa henkilöistä vahvemmin karismaattisia: nämä auttaisivat kuvaversion luomista tarinasta. ”

(*En missään vaiheessa kuvaillut toista päähenkilöäni arkeologi-Annaa hentoiseksi, en tiedä mistä moinen käsitys tuli!)

Jos kiinnostaa lukea tarina tämähetkisessä editointimuodossaan PDF-versiona, ota yhteyttä, lähetän sähköpostiin! Otan mielelläni palautetta vastaan. Tulen työstämään kirjaluonnosta vielä, ottaen huomioon ylläolevan palautteen, ja ehkäpä vielä joku päivä sen saa kirjakaupasta ja kirjastosta... sormet ristiin ja peukut pystyyn. 

Ehkä joskus vielä Deadpoolin sijasta valkokankailla ihmetellään suomalaista korpijärveä ja sinne kätkeytyviä arvoituksia!

14.9.2017

Elämäni aakkoset - tärkeää juuri nyt

Löysin blogosfääristä hauskan haasteen, jota ei kylläkään minulle esitetty, mutta sehän ei estä tarttumasta toimeen, pyydettiin tai ei!

Elämäni aakkostettuna

A - Anu eli MinäIte(tm). Myös aurinko ja aurinkoisuus ovat sydäntäni lähellä. Aurinkoinen Arja Koriseva oli lapsena lempparijulkkikseni - kertooko se sitten iästäni vai mistä... ja kinastelin naapurintytön kanssa siitä, kumpi meistä saa esittää Arjaa olohuoneen "Tangomarkkinoilla" hiusharjaan laulaen. Hävisin lähes aina ja jouduin olemaan Paula Koivuniemi.

B - banaanit ovat kätevä eväs ja elämässäni nyt in, koska luin, että kuorista saa hyvää kaliumlisää ruukkukasveille. Joka aamu silppuan aamupalabanaanini kuoret ja jakelen ne tasa-arvoisesti parvekkeen ruukkuihin suoraan, kun ei ole kompostia. Saa nähdä auttaako palmujen kellastumiseen.

C - Celia, eräs hahmo lempisarjassani 800 Words, Piikkejä Paratiisissa. Jäin koukkuun Suomen-lomalla ja jatkoin katsomista kotona: aussiperhe muuttaa pikkukylään Uuteen-Seelantiin ja mitä siitä seuraa. Kommelluksia ja kohtuuharmitonta draamaa enimmäkseen.

D - dieetti. En ole koskaan ollut varsinaisesti laihdutuskuurilla, mutta tuntuu, että joulukilot (anopin kokkailut) ja Suomi-kesäloman pullakilot eivät lähteneetkään itsekseen, joten on ollut pakko hieman vahtia suuhun menevien muffinien määrää.

E - elämäni mies E. Maailman kultaisin, viisain, luotettavin ja hauskin heppu. Joskus toki myös ärsyttävin :D

F - filmiura. Ei lähelläkään todellisuutta, mutta uusin haaveeni on onnistua joskus kirjoittamaan elokuvakäsikirjoitus, mielellään Suomeen sijoittuva jännäri tai mysteeri, mutta kansainvälisille markkinoille. Ei vähä mitään näissä suunnitelmissa ja unelmissa.

G - "guruni" on ranskalainen joogaopettaja Mavra, nuori mutta (/ja?) viisas, äärimmäisen viehättävä persoona ja hyvä opettaja.

H - hiljaa hyvä tulee. Lause, joka ei ole koskaan aiemmin kuulunut sanavarastooni, ja periaate, jonka olen vasta näin aikuistuttuani sisäistänyt. Heti nyt, vauhdilla, täysillä, on ollut ennen operointimallini, mutta romaanien kirjoittamisen opettelun myötä olen oppinut, että joitain asioita vain täytyy hioa jopa vuosikausia.

I - ilo. Kun katson elämääni taaksepäin, lähdin Suomesta en vain aurinkoa, vaan iloa, intoa ja inspiraatiota etsimään. Suomessa on mielestäni (talvesta johtuen?) yleislannistava ilmapiiri: liian usein ensivastaus mihinkään on "ei tuu onnistumaan" tai "itku pitkästä ilosta". Jaa. Kiitos, ei kiitos. Rennompaa, iloisempaa, letkeämpää elämäntapaa kohti.

J - jatkuu. Elämä jatkuu, muutoksia tapahtuu aina, seuraava päivä voi olla ihan erilainen kuin tänään sekä hyvässä että pahassa ja sen yritän muistaa: kun menee hyvin, kannattaa iloita, kun menee huonosti, kannattaa muistaa, että jatkossa voi olla ihan muuta: aina koittaa se uusi päivä.

K - koulu. Olen aina pitänyt koulusta, koska rakastan uuden oppimista. Olen työskennellyt aikuisopettajana ja nyt toimin Suomi-koulun puheenjohtajana. Joskus mietin, kannattaisiko hankkia opettajan pätevyys opettaa esim. lukiossa, mutta koulutuksen hinta on täällä Australiassa tähtitieteellinen, joten on ainakin toistaiseksi jäänyt.

L - loma. Aina mielessä, kuinkas muuten! Mahtavia lomakohteita on vaikka muille jakaa ja tämänhetkinen suuntima on jouluksi Lombokille Balin viereen, jos vain saadaan edes muutama päivä vapaaksi töistä.

M - matka tuli puoliväkisin mieleen lomasta. Ulkoistunut suomalainen tottuu yleensä pian matkustamiseen, koska moni meistä ramppaa Suomessa vuosittain ja matkustustunteja saattaa kertyä jopa vuorokausi yhteen suuntaan.

N - nuotio on asia, jota Australiassa kaipaan. Perthissä on sateista keskikesää lukuunottamatta tulentekokielto. Jos täällä haistaa savuntuoksua, se yleensä tarkoittaa metsäpaloa eli katastrofia. Nuotiomakkaraa tai pannukahveja ei siis täällä retkillä nautiskella.

O - Ombudsman, Oikeusasiamies, työpaikkani.

P - Perth, kuinkas muuten. Jotkut kutsuvat Perthiä lisänimellä "end of earth", koska tämä on niin kaukana kaikesta. Joskus eristyneisyys haittaa, joskus ei, juuri tällä hetkellä ei, koska kevätsään aurinko ja kaunis kukkiva luonto kyllä saavat unohtamaan murheet.

Q - Qantas, "lentävä kenguru", Australian valtion lentoyhtiö. On tullut tutuksi matkoilla Suomeen ja muualle. Luulin, että qantas olisi jokin aboriginaalisana, mutta ei: tylsästi se on lyhenne firman alkuperäisestä nimestä Queensland and Northern Territory Aerial Services. Queensland nostettakoon myös kohtaan Q, kaunis osavaltio sademetsineen.

R - rakkaus, rauha, ruoka, raha... perustarpeita varmaan kaikkien elämässä ja kaikki onnellisesti hyvin omassani.

S - sauna! Pitäneekö lie joskus oma sauna rakentaa, jos sattuu omakotitalon omistajaksi jossain vaiheessa. En näin keväällä ja kesällä saunaa juuri kaipaa, mutta olisihan se mahtava talvisateista päästä lämmittelemään takapihan "vajasaunaan", kuten moni suomalainen Australiassa tekee.

T - tavat. Tämän blogin olemassaolon perusta on suomalaisten ja australialaisten tapojen havainnointi ja raportointi. Helposti uppoudumme omiin tapoihimme ja pidämme niitä itsestäänselvyyksinä, kun todellisuudessa jokaisella kulttuurilla, ryhmällä, perheellä tai yksilöllä on oma tapansa hahmottaa, toimia, ajatella, toimia toisten kanssa. "Itsestäänselvyyksien" paljastaminen on kuin salapoliisityötä ja tuottaa ilahtuneen Ahaa!-elämyksen, kun jotain uutta taas bongaan.

U - uusi. Minua on aina kiehtonut muutos ja uutuus, ei niinkään muoti tai teknologia uutuuksineen, vaan uudet alut, uudet mahdollisuudet, uudet näkymät. Jokin potentiaalissa on äärimmäisen kiehtovaa: mitä tästä alusta ja siemenestä voi kasvaa?

V - vieraat. Täälläpäin vierashuone on elinehto. Joka kolmas aussi on muualta kotoisin ja vieraita käy enemmän tai vähemmän säännöllisesti merten takaa. Perthissä on aivan normaalia kuulla, että yhden luona ovat appivanhemmat kuukauden, toisen luona jopa 8kk. Pisimpään vierailevat aasialaiset appikset. Suvun lisäksi vierailevat myös kaverit, tai vierashuonetta saatetaan vuokrata AirBnb:n kautta lisätienestien toivossa.

X - xenofobia, tuntemattoman pelko, asia, joka mietityttää minua paljon. En ajattele, että esim. pakolaisvastaisuus tai rasismi johtuvat suoraan tai pelkästään xenofobiasta, mutta osansa sillä taatusti on. Australiassa xenofobia on lievempää tai ainakin sosiaalisesti paheksuttua, kun taas Suomessa kuulostaa liiankin peruspuheelta. Toisaalta, en kannata kaiken vastustuksen niputtamista xenofobian piikkiin. Meillä kinastellaan säännöllisesti siitä, onko haluttomuuteni matkustaa Intiaan xenofobiaa (E:n käsitys) vai tervettä itsesuojeluvaistoa ja haluttomuutta "palkita" turistirahoillani maata, jossa (eritoten maaseudun) naisia ja tyttöjä kohdellaan aivan ala-arvoisesti.

Y - yliopisto, elämässäni jotenkin mukana vuodesta 2002, ziizus. Väikkärin pitäisi olla valmis v. 2018 loppuun mennessä ja näyttää siltä, että onnistuu. En suosittele väikkäriä kellekään hätäiselle, koska kriittisen palautteen määrä tyrmää jo alkumetreillä, jos ei ole valmis vääntämään, vääntämään, vääntämään uusiksi, huoh.

Z - Zoo. Eläintarhat ovat ristiriitainen aihe, koska toisaalta tykkään niistä kovasti: on kiinnostavaa nähdä eksoottisia eläimiä läheltä. Toisaalta mietityttää, miten hyvä elämä eläimillä voi tarhassa olla. Lajiensuojelu- ja säilytystyö kyllä on tärkeää. Esimerkiksi Perthin eläintarha rahoittaa orankiensäilytysohjelmaa Sumatralla: vankeudessa syntyneitä orankeja vapautetaan luontoon ja valistetaan paikallisia orankien suojelusta.

Å - Åland, Ahvenanmaa. Olen lomaillut Ahvenmaalla pari kertaa ja mielestäni seutu on yksi maailman kauneimipia. Ahvenanmeren saaristoa ihailin taas kesällä risteilyllä Helsingistä Tukholmaan, ja Ahvenanmaa esiintyy yhtenä tapahtumapaikkana romaaniluonnoksessa, jota nyt kirjoitan.

Ä - äiti, äidinkieli. Kumpikin tärkeitä ja rakkaita, aina.

Ö - öljy on perthiläisen elämässä mukana vähintään sivujuonteena, koska osavaltion rahakkaimmat alat ovat kaivos-, kaasu-, ja öljyteollisuus. Joskus tulee puheeksi Vihreän puolueen jäsenyyteni ja vastaukseksi saan lähinnä vaivaantuneita katseita, koska 80% kavereistani on jollain lailla kytköksissä kaivos- tai öljyteollisuuteen. Ei ihme, että täällä vasta nyt kiellettiin pahin roskamuovi (ilmaiset ruokakaupan pussit) ja pullopanttitoiminta alkaa ensi vuonna.

Tässä myös tärkeät aakkoset.

10.9.2017

Hurrikaani Irma ja katastrofivalmius

Miten Australiasta käsin voi olla mitään erityisempää sanottavaa Floridan ja Kuuban välissä riehuvasta Irmasta? Olen seurannut uutisia normaalia tiiviimmin, koska yksi parhaista ystävistäni asuu Floridassa ja on tietenkin huolestuttanut, mitenhän hänelle ja perheelleen käy. K muutti amerikkalaismiehensä kanssa Floridaan täältä Perthistä pari vuotta sitten ja nyt he asuvat miehen perheen naapurustossa.

Sain torstaina K:lta viestin, että he ovat raskaan evakuointimatkan päätteeksi päässeet perille Virginiaan, joka on neljäs osavaltio pohjoiseen Floridasta. Asukkaita on kehotettu hakeutumaan mahdollisimman kauas, koska hurrikaani tavallisesti hyytyy sisämaahan päästyään. K oli perheineen onnistunut vuokraamaan viikoksi asunnon vuoristosta Virginiasta, jossa kokevat olevansa riittävän kaukana vaarasta.

Evakuointi ei ollut helppoa. Bensa ja vesi olivat loppuneet useimmilta tankkausasemilta ja kaupoista, tiet aivan tukossa ja normaalisti 13 tuntia kestävä ajomatka vei reilusti yli vuorokauden. Miehen perheen talo on pahimman tulvariskin alla, mutta piti vain jättää oman onnensa nojaan. K on puolisonsa kanssa remontoinut ostamaansa omakotitaloa viimeisen vuoden ja nyt on mahdollista, että kaikki raskas työ ja rahanpanostus saattaa valua hukkaan, kirjaimellisesti taivaan tuuliin. Voin vain arvailla, miltä mahtaa tuntua, pakkautuneena autoon kaiken pikaisesti kerättävän omaisuuden kanssa, appivanhemmat takapenkillä, koira takakontissa, kun tiedät, että takaisin palatessa ei välttämättä ole mitään jäljellä omasta kodista.

BBC uutisoi tänään, miten Floridan kuvernööri kehottaa kaikkia evakuoitumaan nyt: kuvernööri väittää, että vielä on aikaa, ja vain itsepäiset ja itsetuhoiset jäävät hurrikaania vastaanottamaan. "Oma moka", jos menee pieleen siis.

Luin myös Floridassa asuvan journalistin kolumnin siitä, miten hän perheineen ei pääse enää pakoon, koska Floridasta johtavat kaksi valtatietä ovat kumpikin niin tukossa, että ne ovat käytännössä satojen kilometrien mittaisia parkkipaikkoja. Kun miljoonat ihmiset yrittävät pakoon yhtä aikaa, eihän siitä hyvää seuraa. Sähköt ovat poikki monista paikoista, pullovesi on ollut loppu jo monta päivää kaupoista ja bensa-asemat myyvät ei-oota. Jos autosta loppuu bensa, sinnehän jäät valtatien laitaan odottamaan hurrikaanin iskua, suojanasi vain auton pelti- ja lasikuori. Kellään ei ole varaa antaa varakanisteriaan juuri sinulle. Journalisti ei saa edes ikkunoitaan naulattua umpeen, koska vaneri on ollut loppu kaupoista jo viikon. Hän odottaa kahden lapsensa kanssa, amme täynnä juomavettä, miten tulee käymään.

Journalistin jutun kärki oli luonnollisesti hänen perheensä ahdinko, mutta myös turvajärjestelyjen avuttomuus. Floridan osavaltio tai USA:n valtio eivät ole järjestäneet minkäänlaista koordinoitua evakuointisysteemiä. Tusina hätämajoituspaikkaa on avattu, mutta esimerkiksi julkisliikennettä, busseja, junia, lentoja pois Floridasta ei ole järjestetty. Jotkut lentoyhtiöt päinvastoin ovat alkaneet rahastaa lennoilla ja myyvät niitä tupla-triplahintan.

Kukin on oman onnensa ja oman autonsa nojassa. Hätämajoituksiin ei enää mahdu, vaan niistä käännytetään väki ovelta. Tuntuu uskomattomalta seurata, että itseään maailman varakkaimmaksi maaksi mainostava valtio ei saa kansalaisiaan turvaan yhdestä osavaltiosta, vaan vain toivotaan ja rukoillaan parasta.

Katastrofiin varautuminen on alkanut tuntua myös omakohtaisemmalta nykyään, koska Australiassa on joka kesä rajuja maastopaloja, jotka saattavat levitä tai peräti alkaa asuinalueilta. Muutama vuosi sitten paloi kokonainen kylä Länsi-Australian lounaiskolkassa ja millä tahansa pidemmällä automatkalla tulee yleensä ajaneeksi halki alueen, jossa on ollut metsäpalo - mustia karrelle palaneita runkoja vain jäljellä. Täkäläisissä virallisissa evakuointiohjeissa ja vaihe, jolloin uutisissa kerrotaan, jos on liian myöhäistä paeta. Sanat kuuluvat: "varaudu taistelemaan tulta vastaan kuolemaan saakka."

Katastrofeja seuratessa ei voi kuin ihmetellä sitä jääräpäistä vimmaa, jolla monet poliitikot yhä vakuuttelevat, ettei ihmisen toimilla ole niihin mitään vaikutusta suuntaan tai toiseen, ilmastomuutos on kukkua. Kun asuu mantereella, jossa Ilmatieteen laitos joutui lisäämään uuden värin lämpöennusteisiin - yli +50 astetta, katastrofaalinen - tekisi moisilla puheilla lähinnä mieli pyyhkiä peffa.
Joku raja.

Hurrikaani Irma ja muut kutsumattomat kaverit. Kuva (c) Nasa.

8.9.2017

Lempiasioita tai -aistimuksia Australiassa

Viikonlopun kunniaksi hieman kevyempää asiaa. Perthissä on kevät saapumaisillaan ja liekö siitä suomalais-aussin sydän herkistynyt huomaamaan kaikkia mukavia asioita. Olen jo pidempään pohtinut tekeväni listan asioista, joista erityisesti pidän Perthissä, eli jotka ovat mielestäni tyypillisiä täällä tai jostain syystä painuneet mieleen.

Pyykinpesuaineen tuoksu

Tämä ei äkkiseltään kuulosta erityisen australialaiselta tai ei-suomalaiselta. Mielestäni puhdas pyykki on yksi parhaita tuoksuja maailmassa, vaikka vahvoista tuoksuista saattaakin laueta migreeni. Tuoksu ei tietenkään saa olla ylivoimainen, vaan mukavan vieno vivahde. En tiedä, käyttävätkö aussit tuoksuvampia pyykkijauheita kuin suomalaiset, pesevätkö vaatteita useammin, käyttävätkö hajustetta rumpukuivaimessa vai missä mennään. Joka tapauksessa Perthissä usein lehähtää pyykinpesuaineen tuoksu kadulla, ohikulkijoista, ihmisten kotona.

Olen analysoinut, että ei se pyykkijauhe ehkä sinällään ole ihanuuksista ihmeellisin, vaan mitä tuoksu edustaa. Puhtaat lakanat kyläpaikassa tai hotellissa tarkoittavat, että nyt ollaan lomalla, ja ehkä siitä pyykinpesujauheen tuoksu on iskostunut mieleeni onnen synonyymina. Aussitaloissa on myös usein avoin laundry eli kodinhoitohuone, jossa pyykkijauhetta säilytetään, ja sieltä tuoksu leviää isommasti taloihin kuin suljetun oven takaa kylppäristä. Mahdollisesti siksi aussitalot tuoksuvat vahvemmin kuin suomalaiset ja jotenkin siitä tulee kodikas olo.

Ulkoilman tuoksu vaatteissa

Toinen tuoksuaihe. Suomessahan yleensä koko talvi menee tuoksujen puutteessa, paitsi keino-sellaisten, joten ehkä siksi vuoden ympäri tuoksuminen on kiinnittänyt huomioni. Kuivaamme lähes aina pyykit parvekkeella ja niihin tarttuu pesuaineen tuoksun lisäksi ulkoilman eli mielestäni leirielämän jännittävä tuoksu. En ole kovin innokas telttailija nykyään, mutta lapsena suurinta huvia oli teltassa nukkuminen. Yksi parhaista lapsuusmuistoistani on, kun sain luvan nukkua teltassa kodin pihalla parhaan kaverini kanssa ja oli kyllä niin jännä kesäyö ettei paremmasta väliä. Samaten telttailu yhdistyy mielessäni lomailuun, koska ne muutamat kerrat, kun olen aikuisena telttaillut, olen ollut autoreissussa tai vaeltamassa.

Ulkona kuivattuihin pyykkeihin, tai käytön jälkeen ulos ripustettuihin pyyhkeisiin, tarttuu samanlainen ulkoilman tuoksu kuin telttaankin, eli ne tuoksuvat lomalta, aikaisilta kesäaamuilta, luonnolta ja vapaudelta.

Pikkukahvilat joka paikassa

Luen väikkäriäni varten asiaa mielipaikoista, joita tutkitusti lähes kaikilla on. Mielipaikka on paikka, johon mennään, jotta tullaan paremmalle mielelle tai tuulelle. Mielipaikkaa siis joko tiedostamatta tai tietoisesti käytetään mielialan hallintaan ja hyvinvoinnin palauttamiseen. Mielipaikka on usein luonnossa, mutta joidenkin (harvempien) mielipaikka on esimerkiksi oman kodin makuuhuone, tai jokin julkinen tila kuten kirjasto tai kahvila. 

Omat mielipaikkani löytyvät luonnosta ja veden ääreltä, kuten niin monilla muillakin, mutta mielipaikkalistalle pääsevät myös Perthin kirjaston kahvila ja muutama muu mukavasti sisustettu, kodikas kahvila – niitä ei ole Perthistä vaikea löytää. Lempikahvilani eivät ole mallia ”ota itse tarjotin ja istu ostarin meluun”, joita Suomessa on runsaasti, vaan quirky eli mikähän olisi suomeksi, omaperäisesti tai eklektisesti sisustettu ja kotileivonnaisen oloisia tuotteita myyvä putiikki. Vastajauhettujen kahvipapujen tuoksu kuuluu tietysti olennaisena osana kokemukseen. 

Kukkivat puut

Suomessa kukkivista puista saa nauttia vain hetken, kun omenapuut ja tuomet kukkivat toukokuussa ja pihlaja kesäkuussa. Perthissä on useita kukkivia puita ja kukkiminen ajoittuu pidemmälle ajanjaksolle. Juuri nyt, syyskuussa, kukkivat korallipuut, joiden tulipunaiset kukat ovat upean veistoksellisia. Niiden jälkeen lokakuussa alkaa jacarandakausi, jolloin monet Perthin asuinaluekadut peittyvät latvusten violettiin pilveen. Eukalyptukset aloittelevat nyt kukintaansa ja jatkavat joulun tienoille saakka, niissä on kivat tupsumaiset kukat. Perthin joulupuu eli Nuytsia kukkii näyttävin kellanoranssein kukin joulun tienoilla, samoin pulloharjapuut (bottle brush trees), kun taas suurin osa tuhannesta akaasialajista kukkii tuoksuvin keltaisin pallerokukin keskitalvella eli kesäkuussa.

Kukkivat ja hedelmiä tekevät puut ja pensaat kiteyttävät mielestäni aurinkoisen ilmaston eksotiikan, koska niistä on aiempaa kokemusta vain lomilta. Samaten täällä erittäin yleiset, seiniä pitkin kiipeilevä ihmeköynnös (bougainvillea) ja usein ulkoterasseilla ja katoksissa käytetty sinisade (wisteria) huokuvat eksotiikkaa ja kauneutta. Ihmeköynnös on kuulemma tuskallinen pitää kurissa, koska se leviää äkkiä ja runko on täynnä piikkejä, mutta sitä on ohikulkijana kiva katsella muiden seinillä.


Jos Suomesta listaan samalla lailla lempiasioitani tai ehkäpä lempiaistimuksia, olisivat ne savun tuoksu (puusauna, kesämökki, takkatuli, nuotio...), joulukuusen tuoksu ja joulun tuoksut ylipäätään (mausteet, piparit, havut, appelsiinit, glögi), sininen hetki talvella, jolloin koko luminen maailma on taianomaisen värinen ja jota sävyä täällä ei koskaan näe, sekä pilvetön kesäyö järvellä tai rannalla, taas sävy ja näky, jota täällä ei koskaan näe, koska yöllä tulee pimeää, piste. 

Ihmeköynnös (bougainvillea)

Korallipuu (coral tree)

WA Christmas Tree (nuytsia)

Sinisade (wisteria)

3.9.2017

Aina kaikki hyvin? Yksinäisyydestä

Viimeksi kerroin, että kirjoittamani romaani kilpailee kustannussopimuksen saamisesta. Sain vastaukseksi paljon kannustusta ja siitä kaikille kiitos. Eräs kommentti jäi mieleen kummittelemaan, nimittäin: "mikä sinulta ei onnistu tai mitä et osaa, kun näyttää, että kaikki sujuu?" Kommentti oli hyväntahtoinen ja otin sen huumorilla, mutta siitä jäi kaksi asiaa pohdituttamaan. Ensinnäkin onnistuminen elämässä, ja toisaalta se, onnistuuko minulta todellakin kaikki vai onko blogini painottunut, ehkä peräti vääristynyt, positiivisuuden puolelle?

Onnistumisesta sen verran, että ehkä tekemisistäni saa sellaisen kuvan, että aina on tuulta purjeissa, koska a) kerron mielelläni hyviä uutisia, koska ajattelen, että ne voivat rohkaista muita yrittämään omien unelmien saavuttamista ja hyvistä uutisista tulen itsekin hyvälle mielelle; ja b) kukas sen kissan hännän nostaa jos ei itse? Minua on aina ihmetyttänyt suomalaisuuteen (ilmeisesti) kuuluva piirre, että omia taitoja, menestystä, aatteita ja vaatteita tms. tulisi hieman epäillä ja mielellään vähätellä. Miksi? Ei kukaan tietenkään halua kuunnella omahyväistä saati mihinkäänperustumatonta toitotusta siitä, miten mahtava suksee kertoja itse on. Mutta miksei saisi ja kannattaisi ilahtua ja jakaa hyviä uutisia silloin, kun niitä on?

Ex-pomoni täällä Aussilassa kerran ohjeisti, kun kehityskeskustelussa pyysin häntä antamaan enemmän positiivista palautetta tavanomaisemman kritiikin sijasta: "Mitä pidemmälle elämässä ehdit sekä iän, aseman että saavutusten puolesta, sitä vähemmän muilla on aikaa ja kiinnostusta kehua sinua. Töissä senioriasemissa olevilla on omat murheensa ja myös odotukset niitä alaisia kohtaan kasvavat jatkuvasti, jotka etenevät urallaan. Opi tunnistamaan itse omat vahvuutesi ja olemaan ylpeä saavutuksistasi." Jäi mieleen.

Blogijuttuni ovat pääsääntöisesti hyväntuulisia (ainakin omasta mielestäni), koska toisaalta sellainen satun olemaan luonteeltani, toisaalta haluan mieluummin tallentaa hyvän mielen juttuja kuin murheita. Toki kritiikkiäkin blogista löytyy sekä Australiaa että Suomea kohtaan, koska ei mikään tai kukaan ole täydellinen. Omia henkkoht murheitani en kovin usein jaa, osin siksi, ettei suuria murheita ole (puunkoputus) ollut aikoihin, toisaalta siksi, että murheet tuntuvat paljon henkilökohtaisemmilta kuin ilonaiheet ja ovat siksi vaikeammin jaettavia. Usein rohkaistun kirjoittamaan vaikeista aiheista vasta sitten, kun ongelma on jotenkin ratkennut, niin tälläkin kertaa.

Yksi asia on tänä vuonna painanut, mutten ole aiemmin keksinyt, miten siitä kirjoittaisi rakentavasti. Yksinäisyys, kavereiden katoaminen, välien väljähtäminen, vähenevä yhteydenpito perheeseen ja sukuun yhä pidempään jatkuvan erilläänolon vuoksi. Olen elämässäni muuttanut sen verran monta kertaa, että otan perusasetuksena sen, että kaikki ihmiset eivät pysy elämässä mukana koko matkaa, vaan jotkut tulevat mukaan vain osaksi polkua ja hyvä niin. Kuitenkin tämän vuoden mittaan on tuntunut, että olen palannut ensimmäisen aussivuoden yksinolofiiliksiin, eikä se ole ollut kivaa.

Vaihdoin vuoden alussa työpaikkaa, ja tajusin vasta muutama kuukausi jälkikäteen, miten paljon sosiaalinen elämäni oli nojannut hyvään työporukkaan. Yhtäkkiä minulla ei ollutkaan joka päivälle juttuseuraa eikä joka viikolle lounaskamuja. Uuden työpaikkani työilmapiiri on aivan erilainen kuin edellisen, eikä siellä juuri jutustella, saati käydä lounaalla yhdessä. Töitä, töitä, töitä, se on siinä.

Samaan aikaan Perthiin-muutostani saakka kasassa ollut suominaisten kaveriporukka on pikkuhiljaa hajaantununut, koska osa on muuttanut takaisin Suomeen, osa elää omaa elämäänsä perheen, työn, harrastusten, opiskelun ym. tiimellyksessä, eikä meistä kellään ole enää samaa vertaistuen tarvetta kuin alkuvuosina. Kukin on siis vähitellen ajautunut uusiin suuntiin ja uusien kavereiden huomiin. Paitsi hetkellisesti minä. Vuoden puolivälissä oli hetken sellainen olo, että olen ihan irrallaan, yksin, kenenkään kaipaamattomissa (paitsi tietty E:n).

Onnekseni olen nyt alkanut tutustumaan uusiin työkavereihin hieman paremmin, jotta edes jokunen sananvaihto päivän mittaan tapahtuu muustakin kuin työstä. Samaten olen löytänyt mahtavan porukan perthinsuomalaisia kirja- ja kirjoitusintoilijoita, joiden kanssa aika rientää ja juttu luistaa kirjoitusharrastuksesta puhuessa. Hetken irrallisuus ja yksinäisyys kuitenkin jälleen kerran opettivat, että maanmuutto voi olla raskas prosessi. Ymmärsin paremmin, miksi niin monet päättävät lopulta, että synnyinmaa mansikka ja paluumuuttolasti laivataan Suomeen.

Mietin, onko vaikeampaa olla yksin uudessa maassa kuin synnyinmaassaan, koska uudessa paikassa ei ole vanhoja verkostoja kuten koulukavereita, perhettä jne. joiden seuraan voisi hakeutua? Vai onko uudessa maassa itse asiassa paremmat oltavat, koska Australiassa on niin paljon uusia tulijoita, että ainakin maahanmuutosta ja sopeutumisesta saa yhteistä jutunjuurta ja kaverustumisen syyn, jos ei muusta? Varmaan vaihtelee henkilöittäin ja tilanteittain.

Itselleni on ollut helpompaa löytää uusia kavereita Australiasta aikuisena kuin Suomesta aikuisena, koska aussit ovat keskimäärin sosiaalisempia ja "miksaavat" ympyröitään, eli mielellään kutsuvat esimerkiksi opiskelu-, työ-, ja lapsuudenkaverit samoihin tilaisuuksiin sen sijaan, että kaikki pidetään erillisinä kuppikuntina. Muistan ensimmäisenä aussivuonna järkyttyneeni, kun kaveri kutsui minut Halloween-juhliin ja paikalla olivat myös hänen vanhempansa - - - kolmikymppisen kotibileissä, vanhemmat? Kaveri ei koskaan saanut tietää, että meikäläisen silmiin moinen oli kummallista; nykyään normaalia, kuten myös vastasyntyneiden näkeminen pubilounaalla tai musiikkikonsertissa, niinkuin Down Underissa on tapana. Kaikki mukaan vauvasta vaariin!

Suomi-koulun toiminnasta löytyy aina seuraa. Toivon saavani aikaan varainkeruu-joulumarkkinat koululla lokakuussa: perthiläiset, tervetuloa!

31.8.2017

Läpimurtoni Ameriikan kirjamarkkinoilla?

Nyt ollaan jännän äärellä! Kirjoittamani jännitysnovelli (mysteeri/trilleri) THE OLD GOD kilpailee parhaillaan mahdollisuudesta saada julkaisusopimus USA:ssa. Romaani kertoo kansainvälisestä arkeologitiimistä, joka löytää suomalaisesta erämaajärvestä jotain odottamatonta - sekä mitä siitä seuraa. Yksi tiimin jäsen katoaa, kaksi valehtelee - mistä ja miksi? -, eikä kukaan osaa tulkita metsään ilmaantuvia merkkejä siitä, mitä tuleman pitää. Kirja yhdistelee kauhun ja paranormaalin elementtejä sci-fiin ja uskontojen historiaan.

Tarina pohtii lojaaliutta ja petosta, sekä tieteen ja yliluonnollisen rajaa. Keskeisimmät henkilöt ovat suomalainen arkeologi Anna, australialainen ammattisukeltaja Ben ja suomalainen arkeologian opiskelija Elina. Mukana runsaasti viitteitä suomalaiseen muinaisuskoon. Olen koulutukseltani taide- ja kulttuurihistorioitsija ja olipas lystiä kirjoittaa aiheesta, joka itseäni kiehtoo.

Kilpailun järjestää amerikkalainen Inkshares ja kirja on tällä hetkellä TOP 50:ssä. Jos se pääsee TOP 10:iin, on erittäin hyvät mahdollisuudet voittaa yksi neljästä tarjolla olevasta kustannussopimuksesta. Kirjan alun voi lukea täältä

Inkshares myy ennakkotilauksia kirjaan, eli jos kiinnostaa ja haluat tukea suomalaisen kirjailijan pääsyä Ameriikan markkinoille, niin tuki otetaan erittäin kiitollisena vastaan! Hinta on 20USD. Mikäli kirja ei pääsekään kustannetuksi asti, rahat palautetaan 90 päivän sisällä ostosta.

Suomi maailmankartalle! :D

Kirjan ensimmäinen luku kuvan alla. Lahjakkaan veljeni tekemä kansikuva jo valmiina levitykseen.



THE OLD GOD - CHAPTER 1

18 September, Lake Haltia, North-Eastern Finland, near the Russian border

     I can’t find her.
     The realisation hit Ben like a boxer’s punch. He bit the mouthpiece in frustration, scanned around in the dark, plunged deeper. There was no point in surfacing, signaling to the others. They could do nothing to help.  He was the only one left with diving gear, skills and experience.
     Before venturing further in the darkness that was only narrowly sliced by his diving torch, he glanced at his wrist, the diving computer. Not good. He had been underwater for over two hours. His re-breather tank was not running out of air, yet, but his torch was running out of battery. He had no spare torch – this was the spare torch. The battery of the first was already flat. And he was running out of stamina. Nothing burnt calories and drained muscles like diving in ice-cold water.
     The lakes of Finland had an average depth of six meters. This one, called Lake Haltia, ‘the lake of nature spirit’, was an anomaly. Created by a meteorite impact some quarter of a million years ago, the bottom of the lake lay ten times deeper, at sixty meters. The visibility was ridiculously poor even in the shallower shore waters. Ben was painfully aware he had only little hope of finding anything here, around the deepest spot, where he was now performing his diligent search pattern before he had to ascend. The lake was muddy and the autumn sun already setting. At this depth, he could barely see the tips of his fingers even with the powerful underwater torch. In other circumstances, he could have surfaced and tried to track the air bubbles of the lost diver. But with re-breathers, there were no bubbles. The air was recycled in the tank – hence the name, re-breather - and hardly anything bubbled out from the mouthpiece. He had no way of tracking Elina, if she couldn't or wouldn't signal to him with her torch or by clinking on her tank.
     Ben let more air out of his buoyancy vest to draw closer to the bottom, one last time. He had to get up. This was unhealthy, dangerous even. His mask had started fogging on the left side, again, blurring the already poor visibility. He sighed into his mouthpiece, again, out of frustration. He shouldn’t. He had to make every breath count, deliver every ounce of the priceless oxygen to his cells, make it last as long as possible.
     He was already feeling light-headed and he knew it was a high time to start the careful, slow ascend to the surface, for his own safety. But he had to take one last look at the bottom before returning to the shore with his devastating news. He had to.
     He reached the bottom of the pit, covered in brown, quietly wavering waterweed. Ben scanned the surroundings with his torch, left and right, right and left, back and forth. He kicked his fins softly, rhythmically, to keep the pace steady and efficient, and hovered his hands close to the bottom, raking the water and weed, to aid his limited vision. Nothing but more entangling water plants. Twigs. Mud.
     Suddenly, he touched something lean and hard protruding upwards. An arm? Let it be her!
     No.
     It was a straight, sturdy branch pointing up from the bottom mud. An unexpectedly straight one, roughly the strength of a wrist. Whitish. Ben glanced around and even with his blurred vision, he could see a dozen similar branches sticking out from the marshy ground. Some were curved, some were straight. In a flash, he understood they were no branches.
     In the vanishing light of his dying torch, he watched the brown viscose water swirl around remnants of once-living beings – a garden of bones.
  

****

Sent: 9 September at 12:38

As you have been made aware, it is of utmost importance that you take care of the situation as swiftly as possible and leave no time for the opponent to take advantage and execute their plan. You will be contacted soon for more details. Be prepared.

**** 




26.8.2017

Muistisääntöjä Australiaan

Vaikka olen asunut Perthissä jo ennätysmäiset kuusi vuotta - ennätysmäiset siksi, etten tullessani tiennyt ollenkaan, kauanko viipyisin - käytän edelleen joitain muistisääntöjä, jotka jouduin kehittelemään alkumetreillä.

1) Kuski tien keskiviivan puolella. Täällä on vasemmanpuoleinen liikenne ja siihen sopeutuminen otti aikansa, mutta nyt reissut Eurooppaan/Suomeen ja takaisin hoituvat sikäli rutiinilla, ettei joka kerta tarvitse pelätä, ajaako väärällä puolella kummallakin mantereella. Minulle toimii ajatus, että kun ajan autoa, on minun istuttava keskiviivan puolella. Jos piennar on lähempänä, menee huonosti ja pian vaarallisesti, jos ei tilannetta heti korjaa.

Muistisääntö ei toimi täydellisesti, koska useampikaistaisilla teillä on mentävä sillä  kaistalla, joka vie oikeaan suuntaan. Perthin moottoriteillä ei ole aina ulosajoramppeja jonne käännytään, vaan esim. kaksi vasemmanpuolimmaista kaistaa vain erkanevat muusta tiestä ja jatkavat uuteen suuntaan. Toki näihin on viitat, mutta aina ei ehdi vauhdissa älytä.

Ajan vieläkin kuukausittain harhaan tietyssä risteyksessä Graham Farmer Freewayllä, jossa motari haarautuu kolmeksi tieksi, yksi kaista yhteen suuntaan, kaksi yhteen suuntaan ja kaksi vielä eri suuntaan, vieläpä heti tunnelin jälkeen, eli navigaattori on yleensä sammunut signaalin menetettyään. Tuurilla seilattava vaan. Yleensä pieleen.

2) Vitosvaihde on itseäni lähinnä autossa, koska tykkään toimia vauhdilla eli isoimmalla vaihteella. Tämä piti ihan keksimällä keksiä, koska vaihdelaatikko aussiversiona myytävässä Toyotassa on sama kuin Eurooppaankin myytävissä. Toisin sanoen ykkösvaihde on vasemmalla ylhäällä ja vitosvaihde reunimmaisena oikealla ylhäällä.

Oikeakätiseen vaihteistoon tottuneelle ykkösvaihde vedetään itseä kohti ja ylös, kun taas vasurimallissa vipua työnnetään poispäin itsestä ja ylös. Eräänkin kerran olen yrittänyt puskea väärää vaihdetta päälle, kun lihasmuisti väittää, että kannattaisi toimia eurooppalaismallin peilikuvana, kun kerran eri kädellä pelataan. Ei näin, Toyota huutaa.

3) Vasemmalla myös kävellen. Vasemmanpuoleinen liikenne pätee myös jalankulkijoihin ja esim. liukuportaisiin. Siellä pitäisi siis ryhmittyä vasemmalle, jotta oikealta pääsee ohi. Jostain syystä kuitenkin portaissa on aina yksi tatti, joka jumittaa oikealla ohituskaistalla nappikuulokkeet niin syvälä korvissa, ettei kohteliaita excuse me- ohituspyyntöjä varmasti kuule. Lisäksi Perthin keskusta-alueen rullaportaat ovat tuntemattomista syistä niin usein rikki, että sama olisi olla normaaleja portaita sekä hissi kaikkialla kauttaaltaan.

4) Maitokahvi on flat white, lättänä valkoinen. Kahvinjuojat oppivat Australiassa nopeasti, että kahvin eri tarjoilumuotoja on tusinoittain, ja usein kahviloissa voi myös erikseen valita pavut ja paahtoasteen. Kahvia ei käytännössä koskaan kaadeta itse kahvipannusta eikä se tule suodatinpannusta ylipäätään, vaan barista tekee kupilliset yksi kerrallaan. Kahvilaan yleensä edellytetään kahvikoneen käyttökoulutus työllistymisen pohjaksi.

Täällä ei jostain syystä ole olemassa eurooppalais(ranskalais)muotoa cafe au lait eli maitokahvi, vaan maitoa saa eri määrän kahviin ja eri muodoissa - kuumennettuna, vaahdotettuna, kylmänä - tilaamalla eri tuotteen: macchiato, long mac(chiato), cappuccino, flat white, long black with milk at the side eli musta kahvi ja maitonekka viereen erikseen... Tietenkin jääkahvit, erikoismaustekahvit jne erikseen. Musta kahvi puolestaan ei ole Americano jollaisena se Euroopassa tunnetaan, vaan long black.

Jotkut kahvilat tarjoavat palvelua, että jos tuot oman kestomukin, saat kahvin halvemmalla. Kestomukeja Perthissä näkee jonkun verran, mutta ei läheskään niin paljon kuin voisi. Itse yritän vähentää jätteen määrää juomalla aina kahvit kahvilassa take awayn sijasta eli vastaan myyjälle dine in, syön täällä (vaikka juomasta kyse), tai pyytämällä pahvimukin ilman turhaa muovikantta. Aina tämä ei onnistu, koska kansi topataan mukiin niin automaattisesti, että muki tulee kannella, halusit tai et.

5) Kaikki muut roskat samaan kierrätysastiaan, paitsi muovipussit ja ruuanjätteet. Jäteasioista puheenollen. Perthissä kierrätysprosentti on aivan onneton, 30%, ja arvelen sen johtuvan siitä, että ihmisiä ei edes kunnolla yritetä opettaa kierrättämään. Helpottaakseen kierrätystä kunnat keräävät kaiken kierrätykseen sopivan yhtenä pompsina, mutta tämä näyttää johtavan hämmennykseen tai välinpitämättömyyteen siitä, mikä sinne kierrätykseen sopii ja mikä ei. Idea on, että kierrätettävä eritellään lajittelukeskuksessa. Ideana hyvä, toteutuksena ei.

Kierrätykseen siis menee kaikki se, mikä Suomessakin kierrätetään (paperi, pahvi, lasi, metalli), mutta myös vahva muovi eli rasiat ja pakkaukset. Sen sijaan muovipussit eivät kuulu kierrätykseen eikä ruokajäte, joka menee kaatopaikalle kompostien sijasta (haloo). Itsellenikin on epäselvää, voiko esim. rasvantahrimat pizzalaatikot kierrättää, mutta laitan ne kierrätykseen silti. Iso osa kierrätykseen tarkoitetusta materiaalista päätyy kuitenkin kaatopaikalle juuri siksi, että kierrätysastiat on sotkettu sinne kuulumattomalla tavaralla, eli koko taloyhtiön vaiva voi mennä hukkaan yhden tumpelon takia.

Perthissä otetaan käyttöön panttipullo- ja tölkkisysteemi v. 2019, vihdoin ja viimein. Asia on viivästynyt ankaran lobbauksen takia, koska Coca Cola Company on pelotellut asiakkaita huomasti nousevista tuotehinnoista, jos jotain niin monimutkaista, vaikeaa ja kallista kuin pullonkierrätys aloitetaan. Suomalainen, vuodesta jääkausi myös cokispullot palauttanut viherpiiperö hämmästelee pelottelukampanjaa huvituksen ja raivon sekaisin tuntein.

6) Koska henkilötunnusta ei ole, joutuu muistamaan muita tunnuksia. Australiassa ei ole kellään samanlaista yhtenäistettyä tunnistenumeroa kuin suomalainen sotu. Siispä tunnistuskeinoja on muita, yleensä dokumenttikombo eli pitäisi voida näyttää esimerkiksi ajokortti, passi ja pankkikortti, kaikki samalla nimellä. Ajokortin numero on kohtuullisen yleinen tunnistusmetodi esim. puhelinpalveluissa, samoin tietenkin syntymäaika. Jos paikallista ajokorttia ei ole, yleensä Australiaan muuttava joutuu hommaamaan jonkin muun täkäläisen ID:n, esimerkiksi proof of age-kortin, ikätodistuksen.

Näiden lisäksi monille tahoille, vaikkapa pankin ja valtion palveluihin, pitää antaa vastauksia erilaisiin turvakysymyksiin kuten: mikä on lempijoukkueesi? Äitisi tyttönimi? Ensimmäisen ala-asteesi nimi? Ensimmäisen lemmikkisi nimi? Itseäni tällainen ystäväkirjatyyppinen kysely lähinnä hymyilyttää, koska useimmat voisivat vastata ko. kysymyksiin esimerkiksi puolisonsa puolesta ilman sanottavaa vaivaa. Eli onkohan hirveän tietoturvallista...?

Kaikkein turhauttavimmaksi ID-bingoilu menee silloin, kun sinulla ei ole juuri tarvittua todistusmuotoa. Esimerkiksi Landgate eli maanmittauslaitos/kiinteistövirasto hyväksyy vain kombon passi, ajokortti, syntymätodistus JA omalla nimellä tullut kiinteistöön liittyvä paperi, vaikkapa sähkölasku. Meillä sähkölasku tulee minun nimelläni eikä Perthin monopoli-sähköyhtiö Synergy suostu lähettämään sellaisia laskuja, jotka on osoitettu kahdelle ihmiselle, vaikka kyseessä olisi pariskunta. E:llä ei siis voi olla ko. laskua näytille, ja jos taas vaihdamme E:n nimen laskuun, minulla ei sitä ole. Huoh.

Kuvituksesi räpsyjä Perthin lopputalvesta. Näin aurinkoista ei ole ollut sitten toukokuun lopun montaakaan kertaa.

Banksiankukka kirjaston kahvilassa.

Yllä ja alla Hay Street, yksi Perthin keskustan pääkaduista ja suosittu lounaskahvila-alue.



10.8.2017

Itsestäänselvää Suomessa

Suomessa käydessä tuli taas huomattua, miten monta asiaa ottaa itsestäänselvyytenä. Tässäpä listausta suomalaisista tavoista tai tavallisuuksista, jotka tällä kertaa tekivät E:hen vaikutuksen.

1. Voileipäkulttuuri. E:n mielestä on sekä ihmeellistä että kätevää, miten voileipäpöytä on suomalainen perustarjoomus vieraille. Kaikissa sukulointi- ja kyläpaikoissa on aina tarjolla aamu-, ilta- tai välipalaksi, joskus myös päiväkahvin kanssa, minibuffetti, joka koostuu seuraavista: vaaleaa ja tummaa leipää, joskus myös karjalanpiirakoita tai rieskaa, levitettä (joko perusmargariinia tai esim. useita tuorejuustoja), juustoa, viipaloitua tomaattia ja kurkkua, salaattia, leikkelettä ja mitähän vielä.

En ollut aiemmin ajatellut, miten arkisesta asiasta voi saada runsaan ja juhlavan juuri tuolla buffet-hengellä, koska aamupalapöytä on tuttu kuin omat taskut. Voileipäbuffet on niin eksoottinen juttu esimerkiksi Australiassa, että ruotsalainen kahvila Miss Maud rahastaa siitä 29,95-59,95 dollaria per pää, riippuen syökö aamupalaa, lounasta vai päivällistä. Tietenkin kahvilan buffetti myös vastaa enemmän hotellin buffaa kuin kotiaamiaista, mutta ymmärtänette pointin.

2. Kahvileipäkulttuuri. E ihmetteli jo edellisellä Suomen-visiitillä, että miksi olin vähätellyt suomalaista ruokakulttuuria hänelle. En nimittäin ennakkoon keksinyt montaa erityistä asiaa kehuttavaksi, perusmämmin ja karjalanpiirakoiden lisäksi. Tuore ruoka, luonnonantimet jne tietenkin tuli mainittua, mutta kyllä myös ranskalaiset arvostavat ja harrastavat samoja asioita, joten se ei ole suomalaisten yksinoikeus.

Tälläkin kerralla häntä jaksoi ihmetyttää, miten joka päivä juodaan niin monta kertaa kahvit: aamukahvit, päiväkahvit, iltakahvit, ja miten joka kahvin kera on jotain leipomusta kotitekoisesta pullasta mokkapaloihin tai niihin karjalanpiirakoihin. Tietenkin E saa hieman paisutellun kuvan, koska vieraille tarjotaan runsaampia antimia kuin normioloissa, mutta kyllä suomalaiset sekä kittaavat kahvia että syövät pullaa aika lailla ihan ilman vieraitakin, esim. työpaikalla.

3. Finnish style – sängyt. Toisin sanoen parisänky, joka koostuu kahdesta erillisestä yhteenliitetystä runkopatjasta ja tulee kahden erillisen täkin kanssa. En tiedä miksi E ei ole koskaan muualla nähnyt vastaavaa, mutta hän oli syvästi vaikuttunut siitä, miten kätevä voi olla kaksi erillistä patjaa ja kaksi erillistä peittoa. Ei heräämistä siihen, kun toinen kääntää kylkeä, eikä koskaan voi syyttää muita kuin itseään siitä, jos peitto katoaa yöllä.

Sänky ja petivaatteet ovat yleisestikin asia, jotka poikkeavat hieman maakohtaisesti. Australian tyynyt ovat yleensä pitkulaisempia ja pidempiä kuin suomalaiset, johtaen siihen, että Suomesta ostetut tai lahjaksi saadut tyynyliinat eivät tyynyjen päälle mahdu. Samaten meillä on lahjaksi saatuja pussilakanoita, joita käytämme vain puolet vuodesta (kesäisin siltään). Parivuoteen täkki on aussimallia eli kahden hengen, kun taas suomipussilakanat ovat kahdelle erilliselle täkille.

4. Englantia puhuvat ihmiset. E:n mielestä on koskettavaa, miten kaikki pyrkivät puhumaan hänelle englantia siitä riippumatta, mikä on kielitaidon taso tai miten paljon ylimääräistä aivovaivaa se vaatii puhujalta. Toisin kuin Ranskassa, ihmiset eivät Suomessa yleensä puhu ulkkarin yli ja ohi, vaan yrittävät ottaa tämän mukaan keskusteluun ja usein jopa keskustelun keskipisteeksi eli tämän mielipiteitä, vaikutelmia jne innolla udellen.

E oli välillä niin liikuttunut saamastaan "erityishuomiosta", että alkoi kiitellä ihmisiä englanninpuhumisen "ponnistuksesta". Tämä tuli toisinaan ulos hieman oudosti eli välillä huomasin, miten suomalaiset vaivaantuivat - eikö englantini ole riittävän hyvää kun siitä pitää erikseen mainita tai kiitellä ponnisteluna? Jouduin paikkailemaan selittämällä, ettei kiitos ole kritiikkiä vaan täydestä sydämestä annettu aito tunnustus, kun E ei joutunut jäämään keskusteluista ulkopuolelle tai vain minun tulkkauksieni varaan.

5. Kesämökkikulttuuri. Järvikulttuuri. Saunakulttuuri. Metsäkulttuuri. Nämä kaikki nivoutuvat yhteen ja kaikkia koettiin tietenkin täysin rinnoin Suomen (sateisessa) suvessa. On maailman mittakaavassa jopa poikkeuksellista, miten monella suomalaisella on joko oma mökki, tai sellaiselle pääsy esim. sukuloimaan tai ihan vuokraten.

Ranskan lain mukaan rannoille ei saa rakentaa, koska rannat ovat julkista omaisuutta. Näinhän Suomessakin yleensä on taajama-alueilla, eli rantatontit eivät suoraan ulotu veteen vaan veden ja tontin välissä on esim. kävelytie ja jokamiehenoikeus. Toista on metsiköissä, joissa mökkilaiturille voi kävellä suoraan aamupalapöydästä.

Täällä Perthissä ihmiset yleisesti omistavat tai vuokraavat loma-asuntoja neljän tunnin ajomatkan päästä Margaret Riveriltä, ja vehreä viininviljelyalue onkin rentouttavaa, kaunista lomaseutua. Samanlaista metsäläishenkeä Margaret Riverillä lomailussa ei kuitenkaan ole, vaan idea on joko viettää aikaa rannalla uiden ja surffaten (esim. Dunsboroughissa) tai viinitiloja kierrellen ja niiden ruoka- ja juomatarjontaa testaillen.

Suomessa metsässä liikkuminen, metsän antimien hyödyntäminen ja sauna ovat luonnollisesti olennainen osa mökkeilyä. Järvessä uinti oli sekin ihastelun aihe, vaikka järvivesi jäi alle +20 asteen. Mökillä tietysti poimimme myös mustikoita piirakkaan, jotta päästiin palaamaan kohtiin 1 ja 2 ja aloittamaan kierros alusta.

Kuvissa lisää asioita, joita E ei ollut ennen nähnyt:

Lupiinit. Tämä on vieraslaji juu, mutta silti kaunis. Kuvaan pääsi myös veljeltä lainattu auto. Oli hyvä ratsu!

Villinä kasvavat mustikat, joista voi leipoa herkullista piirakkaa.

Lammikko aivan täpötäysi nuijapäitä.

Siirtolapuutarha.